Säännöt

Yhdistyksen nimi on Lahden Venekerho ry. ja sen kotipaikka on Lahden kaupunki. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimeä seura.
Seuran tarkoituksena on veneilijöiden yhteistoiminnan kehittäminen retkien, matkapurjehduksen, kilpailujen ja illanviettojen avulla, veneilyn turvallisuuden parantaminen koulutuksen ja muiden veneilyjärjestöjen kanssa harjoitettavan yhteistyön avulla, Kymijoen vesistön tilan ja rantojen rakentamisen seuraaminen ja vaikuttaminen niin, että vesistön virkistyskäyttö turvataan, sekä hyvän merimiestavan ylläpitäminen jäsentensä keskuudessa.
Toimintansa tukemiseksi voi seura järjestää juhlia, arpajaisia ja huvitilaisuuksia tarvittavin luvin, sekä ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja. Seura voi välittää jäsenilleen veneily- ja merenkulkutarvikkeita voittoa tavoittelematta. Seura voi omistaa toimintaansa varten tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta.
Seuran jäseneksi voi liittyä jokainen Suomen kansalainen, joka hyväksyy seuran säännöt ja jonka johtokunta hyväksyy. Johtokunta pitää seuran jäsenistä luetteloa ja seuran jäsenten aluksista alusluetteloa. Seuraan kuuluvat alukset voivat käyttää seuran tunnusviiriä. Tunnusviirin käytöstä säädetään viiriohjesäännössä. Kunniajäseneksi voidaan seuran kokouksessa, johtokunnan esityksestä kutsua henkilö, joka erityisen ansiokkaasti on toiminut seuran hyväksi. Kunniajäsenellä ei ole jäsenvelvollisuutta. Johtokunta voi erottaa jäsenen, joka törkeästi on toiminut seuran tarkoitusperiä vastaan tai on toiminnallaan aiheuttanut seuralle vahinkoa. Erottamistapauksessa on asianosaista kuultava. Jäsen, joka ei kalenterivuoden aikana ole maksanut jäsenmaksua, katsotaan johtokunnan päätöksellä erotetuksi ja poistetaan jäsenluettelosta.
Seuran päätösvaltaa käyttää seuran kokous, joita ovat kevätkokous maalis-huhtikuussa ja syyskokous marras-joulukuussa ja ylimääräiset kokoukset. Ylimääräiset kokoukset kutsutaan koolle aina, kun johtokunta katsoo tarpeelliseksi tai, kun vähintään 1/10 yhdistyksen jäsenluvusta kirjallisesti ilmoittamaansa asiaa varten sitä vaatii. Kokouksessa on kullakin jäsenellä yksi ääni. Kokoukset kutsutaan koolle viimeistään seitsemän ( 7 ) päivää ennen kokousta, joko lähettämällä kutsu kirjallisena kullekin jäsenelle tai julkaisemalla kutsu yhdistyksen kotipaikkakunnalla ilmestyvässä sanomalehdessä.
Seuran hallituksena toimii johtokunta, johon kuuluu syyskokouksesa valitut puheenjohtaja ja 8 muuta varsinaista, sekä 6 varajäsentä. Puheenjohtajan toimikausi on 1 kalenterivuosi ja johtokunnan jäsenten 2 kalenterivuotta siten, että puolet jäsenistä valitaan syyskokouksessa erovuoroisten tilalle. Johtokunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sekä ottaa sihteerin, taloudenhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Johtokunta kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet johtokunnan jäsenistä sitä vaatii. Johtokunta on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaanluettuna on läsnä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa.
Seuran nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja jompikumpi yhdessä, joko sihteerin, tai taloudenhoitajan kanssa.
Seuran tilit päätetään kalenterivuosittain ja ne on annettava tilintarkastajien tarkastettavaksi tammikuun aikana ja tilintarkastajien on toimitettava ne johtokunnalle lausuntoineen viimeistään neljätoista ( 14 ) päivää ennen kevätkokousta.
Kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. Kokouksen avaus.
2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa.
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys.
5. Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto.
6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä.
7. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio.
8. Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille kaksi varamiestä kevätkokousten väliseksi ajaksi.
9. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
10§ Syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. Kokouksen avaus.
2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa.
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys.
5. Päätetään seuraavan vuoden jäsenmaksut.
6. Valitaan puheenjohtaja seuraavaksi kalenterivuodeksi.
7. Valitaan neljä johtokunnan varsinaista jäsenta ja kolme varajäsentä erovuoroisten tilalle.
8. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
11§ Päätös sääntöjen muuttamisesta on tehtävä 3/4 enemmistöllä äänestyksessä annetuista äänistä.
12§ Yhdistyksen purkamisesta voi päättää seuran kokous 4/5 enemmistöllä annetuista äänistä. Yhdistyksen purkamisesta päättävä kokous on uusittava enintään 4 kuukauden kuluttua ensimmäisestä purkamisesta päättävästä kokouksesta. Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseksi purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään varat samaan tarkoitukseen.