1800-luvun Rusthollin torpasta
venekerhon tukikohdaksi

Ensimmäiset höyrylaivat olivat kyntäneet Päijänteen vesiä vain muutaman vuoden, kun Hinttolan torppari, laivuri Kristian Husberg, asutti Haapasaaren. Tuskin hän on osannut edes uneksia, millaisin aluksin saareen rantaudutaan 140 vuotta myöhemmin, kun Haapasaaresta tuli Lahden venekerhon tukikohta, ja seura sai huollettavakseen Etelä-Päijänteen parhaiten säilyneen kalastajatilan.

Teksti: Soile Tapola

Padasjoki, jonka alueisiin Haapasaari kuuluu, on mainittu asiakirjoissa ensimmäisen kerran 1442. Pitäjässä on kuitenkin asuttu jo P yli tuhat vuotta sitten. Rautakauden asutuksesta on merkkejä 700-luvulta, ja 1500-luvulla Pulkkilanharjun laella kulki tie, jota pitkin pääsi Asikkalasta Sysmään. Haapasaari on siten ollut kosketuksissa kulttuuriin jo pitkään. Se että Haapasaaren miljöö on nykyisin suo - jeltu kulttuuri- ja perinneympäristö, onkin tulosta pit - kästä viljely- ja asutushistoriasta.

Jo keskiajalla oli Etelä-Päijänteellä laajojen viljelyspeltojen ympäröimiä ryhmäkyliä. Niiden peruja ovat esimerkiksi Padasjoen Nyystölä ja Maakeski sekä Asikkalan Vähä-Äiniö, johon Haapasaari kuului vielä 1749 vuoden kartan mukaan. 1700-luvun lopulla Haapasaari kuitenkin merkittiin Padasjoen Hinttolan kylän osaksi.

Haapasaaren historia liittyykin läheisesti Hinttolaan, jossa oli pysyvä ratsutila jo 1636. Haapasaaressa kasvoi 1700-luvun alkupuolella nuorta mäntymetsää, mutta 1788 Hinttolan karttaan on merkitty myös Haapasaaren viljelysmaat, jotka oli jaoteltu hyviin ja huonoihin. Siellä on myös kaskettu ainakin kolmella alueella jo ennen saaren asuttamista.

Laivurin perhe ja irtolaisia Haapasaaren asuttajina

Haapasaaren ensimmäisestä asukkaasta ei ole täyttä varmuutta. Hän on ollut joko Hinttolan rusthollin isännän veli Johan tai laivuri Kristian Husberg. Joka tapauksessa saaren torppa lienee rakennettu vuosien 1865 ja 1875 välillä. Johanin saaressa asuminen on arvelujen varassa, mutta Husbergtieto löytyy vuoden 1875 Padasjoen henkikirjasta. Siinä on Hinttolan torppariksi merkitty ”skeppar Krist. Husberg” sekä hänen vaimonsa Maria ja äitinsä Anna. Vuosien mittaan Haapasaaren vanha miljöö rakennuksineen on säilynyt hyvin ja on harvinainen kokonaisuus Päijänteen alueen historiassa. Päärakennus on rakennettu 1865 ja 1875 välillä. Kuisti on lisätty 1950–1960-luvulla. Aitta on tuotu muualta 1800-luvulla perheeseen syntyi saarella ainakin viisi lasta.

Päijänteen höyrylaivaliikenne alkoi 1856, ja Pulkkilanharjulla, lähellä Haapasaarta, oli kaksi merkittävää laivarantaa, Käkisalmessa ja Kukonharjussa. Ne olivat varmasti tuttuja myös Husbergille.

Laivurintyönsä lisäksi hän hankki lisäsärvintä ruo - kapöytään kalastamalla. Siihen aikaan saalista haa - littiin pohjahaavilla ja katiskalla, merroilla, ongella ja nuotalla. Todennäköisesti ruokaa on saatu myös saa - ren pelto- ja kaskiviljelyksiltä. Osa sadosta lienee kui - tenkin mennyt Hinttolan isännälle torpparimaksuina.

Haapasaareen on merkitty 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkupuoliskolla muitakin asukkaita ja perhekuntia, itsellisiä ja irtolaisiksi nimettyjä, osa jo Husbergien aikaan.

Torpan ja pihapiirin tarina

Haapasaaren torppa on rakennettu muuratulle luonnonkiviperustalle. Siinä on leivinuunilla lämmitettävän tuvan lisäksi kamari takkoineen. Ulkoverhous on punamullattu, kuten muissakin saaren säilyneissä rakennuksissa..

Torpan pihapiirissä oleva hirsirunkoinen sauna lienee rakennettu 1875–1893. On kuitenkin mahdollista, että se on pystytetty jo ennen torppaa, ja että siinä on asuttu ennen kuin kun torppa on valmistunut. Nurkkakivien varaan rakennettu sauna on osaksi hirrestä, osin puuta ja rimalaudalla pystyverhottu. Ulko-ovi on alkuperäinen, ja siinä on edelleen 1800-luvun saranat. Rakennuksessa on matalaovisen saunaosan lisäksi takkahuone, jossa on luonnonkivistä ja tiilestä muurattu takka.

Torpan ja saunan lisäksi alkuperäisistä rakennuksista on edelleen pystyssä hirsiaitta, sekin 1800-luvun lopulta. Se on siirretty nykyiseen paikkaansa jostain muualta, missä se on saattanut seisoa jo pitkään. Alkuperältään se on siten todennäköisesti saaren vanhin. Se on ns. posketon yksikerroksinen otsa-aitta. Korkean kynnyksen edessä on askelmana kasa kiviä, ovi aukeaa sisäänpäin ja siinä on puinen lukko.

Vuosisadan lopulta on peräisin myös alkujaan karjasuojaksi rakennettu ulkorakennus. Vuosien mittaan siellä on majoitettu lehmiä, lampaita ja kanoja. Sen verran pieni se kuitenkin on, että kerralla sinne on mahtunut vain yksi lehmä tai pari lammasta.

Kaikki alkuperäisrakennukset sijaitsevat lähellä torppaa. Vanhat pellotkin ylettyivät torpan kulmalle. Ne oli jaettu kahteen osaan, joista vuorotellen viljeltiin toista ja toinen puoli oli kesannolla. Tapa oli vanhoina aikoina yleinen Padasjoen peltoviljelmillä. On arveltu, että torpan kuistin lähistöllä oleva suuri tasainen kivi oli silloisen kahtia jaetun pellon kulmakivi.

Kalastajatilasta kesämökkikäyttöön 1950 alkaen

Haapasaaren torppa miljöineen on ainoa ehjänä säilynyt Etelä-Päijänteen viljelys- ja kalastajatorppa. Kokonaisuuden säilyminen nykypäiviin johtuu siitä, että vaikka ympärivuotinen elämä saarella loppui, käytettiin torppaa kesäasuntona 1950-luvulta 1980-luvulle saakka. Helsinkiläinen Aarne Lähteenmäki perheineen vietti Haapasaaressa säännöllisesti pitkiä kesiä. Aarne itse saattoi hiihtää sinne jo huhtikuussa ja viipyä lokakuulle, vaikka muun perheen oleskelu rajoittuikin kesäisempiin aikoihin. Miljöön säilymiseen vaikutti suuresti myös se, että Lähteenmäet kasvattivat peltoalueella heinää vielä 1970-luvulla, minkä jälkeen he kylläkin istuttivat siihen koivikon.

Lähteenmäen Aarne kunnosti rakennuksia 1950– 1960-luvuilla. Hän vaihtoi ikkunat, paneloi seiniä, korjasi kattoja ja rakensi torppaan suuren lasikuistin. Hieno yksityiskohta on kuistilta kolmeen suuntaan laskeutuvat luonnonkiviportaat. Ylin eli oven edessä oleva kivi on luultavasti ns. käsikivi, koska siinä on keskellä reikä. Todennäköisesti se on ollut torpan porrasaskelmana jo ennen kuistia. Sellaiset olivat muinoin muotia torpparikylissä. Erityisiä ovat myös kuistin paneeliovi sekä sen upeat isot rautasaranat ja sydämen muotoinen lukkopesä.

Remontoimisen lisäksi Lähteenmäki rakensi useita uusia rakennuksia, joita olivat mm. yhdistetty verkkovaja/paja, isompi ja pienempi venevaja, savusauna, Kotkanpesäksi ja Kalliomajaksi kutsuttu rakennus sekä kehruutupa.

Lähteenmäen vaimo Toini oli taiteellinen. Hän kutoi mattoja kehruutuvassa, maalasi torpan koristekuviot, mm. takkahuoneen purjelaivamosaiikin, ja valmisti keramiikkaa, jonka hän vei syksyllä poltettavaksi kaupunkiasuntoon.

Lähteenmäkien ajoilta ovat myös useat pihan koristekasveista, mm. pajuangervot ja kyljellään kasvava purppuratuomi. Sireenien oletetaan olevan aiempaa perua. Muita edelleen pihalta löytyviä lajeja ovat esim. laikkukirjokanukka, tuhkapensas, villiviini, pihajasmike, punalehtiruusu ja köynnösruusu.

Haapasaari tänään

Nykyisin Haapasaari on osa 1993 perustettua Päijänteen kansallispuistoa, johon kuuluu noin 50 asumatonta saarta ja luotoa sekä osia asutuista saarista. Se kuuluu myös Hämeen suurimpaan Natura 2000-alueeseen. Torppa on pihapiireineen Päijänteen viimeinen säilynyt kalastajatorppa.

Miljöön entisöimiseksi Metsähallitus purki saaresta 1990- ja 2000-lukujen taitteen molemmin puolin Lähteenmäen sinne rakentamista uudisrakennuksista muut paitsi leikkimökin ja maakellarin. Kesällä 2007 järjesti Metsähallitus yhdessä WWF:n kanssa talkooleirin, jonka aikana koivikko harvennettiin ja raivattiin laidunmaaksi. Nykyisin laidunta ylläpitävät saaren kesälampaat.

Lampaat eivät kuitenkaan yksin riitä. Saaren nykyisellä vuokralaisella Lahden venekerholla on saaren miljöön sekä rakennusten ylläpidossa ja kohentamisessa suuri ja kunniakas tehtävä.

Lähdemaeriaalina on käytetty Anu-Riikka Leppäsen v. 2007 Hämeen ympäristökeskukselle laatimaa raporttia Päijänteen kansallispuiston Haapasaaren rakennetun kulttuuriympäristön selvitys sekä kirjaa Päijänteen ympäri – Järviseudun kauneutta, WSOY, 1962.